Tienvarren kuninkaat

Keskikesää elellään, vaikka räntää ajoittain vihmoo taivaalta. Tienvarret ja joutomaat ovat täyttyneet sinisestä kukkamerestä. Tämä jokapaikan valtaaja on komealupiini, tai tuttavallisemmin pelkkä lupiini. Se on kotoisin Amerikasta ja ehkä siksi leviää niin nopeasti kaikkialle, kuten amerikkalaisilla asioilla on tapana. Suomen luonnossa lupiini on siis tulokaslaji, joita yleensä pidetään haitallisina alkuperäisille lajeille. Lupiini tuli Eurooppaan joskus 1800-luvun alussa lähinnä koristekasviksi. Suomessakin se on asustellut jo yli vuosisadan. Vähän ihmetyttää, että kauanko jollain paikalla pitää viihtyä ennenkuin kuuluu lajistoon. Tuhat vuotta? No, se on vähän sama, jos muuttaa jostain muualta tänne Hämeeseen. Tulokkaana pysyy hautaan asti. Lapset sentään voivat olla paikallisia, jos ovat syntyneet täällä. En nyt puhu omasta kokemuksestani, koska olen syntyperäinen hämäläinen ja älynnyt pysyä kotiseudullani, kotoperäisenä asukkaana.

Lupiini sensijaan leviää monenlaisille kasvupaikoille. Sen juurinystyröissä asustelee bakteereja, joka sitovat ilman typpeä. Lupiini siis ikäänkuin lannoittaa itse itseään. Siksi se pystyy viihtymään karummillakin paikoilla. Sen juuret ovat pitkät ja kiemurtelevat syvällä maassa. Kitkeminen on toivotonta. Komean kukinnan jälkeen kukkien paikalle kehittyy siemeniä täynnä olevia palkoja. Palot kypsyvät, kuivuvat ja poksahtavat auki lennättäen siemeniä ympäristöönsä. Ne säilyvät maassa itämiskykyisinä vuosikymmeniä. Samalla alueella kasvaakin yleensä paljon lupiineja. Monet ovat saman värisiäkin. Väri on perinnöllinen ominaisuus, sininen väri on dominoiva ja periytyy siis helpoimmin jälkeläisille. Joillain alueilla voi kasvaa vain valkoisia tai vaaleanpunakukkaisia kasveja, perinöllistä siis tämäkin.

Lupiini ei oikein maistu kenellekään, sillä se sisältää myrkyllisiä alkalodeja. Luontaisesta vihollisesta ei siis ole apua kasvustojen rajottamisessa. Jos leviämistä haluaa estää, paras konsti lienee kukkavanojen niitto ennen siementen kypsymistä. Tätäkin pitää tehdä vuosittain. Olenkin sangen epäileväinen, voidaanko lupiinin leviämistä millään estää. Se vie elintilaa niittykasveilta ja valtaa röyhkeästi uudet vapaat kasvupaikat, mutta lajistolla on taipumus muuttua. Ehkäpä jo sadan vuoden kuluttua lupiini kuuluu suomalaisiin kasveihin. Hämeessäkin.