Harakat huttua keittää

Pihalta kuuluu aikamoista säksätystä. Harakkavanhemmat opastavat poikasiaan harakkamaiseen elämään. Meidän tontilla on kuusi, jossa on ollut harakanpesä varmasti viisitoista vuotta. Sanotaan, että harakat eivät pesi uudelleen vanhoihin pesiinsä, vaan rakentavat vuosittain uuden asumuksen. En tiedä, ovatko meidän pihaharakat välillä purkaneet vanha pesän ja tehneet uudisrakennuksen tilalle, mutta harakkapesue on jokavuotinen tuttavuus pihamaalla. Syy tähän voi olla sopivien pesäpaikkojen puute. Meidän pihalla saa pesiä rauhassa, mutta kaupungilla on paikkoja, joissa harakanpesät rikotaan jo rakennusvaiheessa.

Jonain vuosina poikasia on ollut pesässä neljäkin, viime vuonna vain yksi ainoa. Tänä kesänä poikasia on kaksi. Siinäkin riittää vanhemmilla puuhaa. Poikaset ovat jo kooltaan isompia kuin vanhempansa, mutta kärttävät niiltä ahnaasti ruokaa. Emoharakka yrittää välillä jättää poikaset etsimään itse ravintoaan, mutta lapset ovat sangen haluttomia näkemään vaivaa. Ne tepastelevat pelottomina nurmikolla ja pyyhkivät nokkiaan ruohoon. Isoa nokkaa voi myös kopisuttaa omenapuun runkoon tai sillä voi vähän käänellä ruohonleikkuujätettä. Pihalle on myös voinut jäädä ihmisiltä jotain mielenkiintoista ihmeteltävää, kuten puutarhakäsineet tai istutuskuokka. Kun emo tulee paikalle poikaset ryntäävät sen luo valittamaan äänekkäästi nälkäänsä. Tulee ihan omat jälkeläiset mieleen. Nälkä voi välillä on kaamea, vaikka jääkaapissa olisi ruokaa lämmitystä vailla.

Toinen poikasista ikkunan läpi kuvattuna

Harakkaperhe on mukava kesätuttavuus. Ne eivät ole milloinkaan olleet vihaisia poikasia suojellessaan, ainoastaan äänekkäitä. Vanhemmat harakat ovat myös hyvin arkoja. Jos ne huomaavat liikettä ikkunassa, lennähtävät ne heti pakoon. Poikasia taas ei vielä pelota mikään. Siksi niitä onkin mukava seurailla. Vanhemmat opettavat ne kyllä pian varomaan ihmisiä ja silloin tätä kaunista lintua pääsee ihailemaan vain salaa.

Artistina mustarastas

Aamuisin ja iltaisin on meidän pihalla konsertoi Herra Mustarastas. Toivoakseni kyseessä on sama kaveri, joka sinnitteli piharuokinnalla koko talven. Kovilla pakkasilla se pörhötti itsensä palloksi ja koetti jalkojaan nostellen nokkia mahdollisimman monta lintulaudalta pudonnutta jyvää. Lintulaudan orsille se ei osannut hakeutua ja joutui siksi kilpailemaan  jyvistä fasaanien kanssa. Aina pakkasten kiristyessä ajattelin, miten se mahtaa yöstä selviytyä. Joka aamu Herra Mustarastas kuitenkin saapui sinnikkäästi aamujyville.

Piharastas

Mustarastaista iso osa muuttaa talveksi etelämmäs, mutta jotkut jäävät kotikonnuille talvehtimaan. Suomessa talvehtiminen voi olla vaaralista, kovat pakkaset voivat tappaa lähes kaikki tänne jääneet yksilöt. Myös ruuan löytäminen on hankalaa. Jos talvi on leuto, tai pakkasjaksot eivät ole pitkiä, selviävät uhkarohkeat talvehtijat. Ne varaavat ensimmäisenä parhaat pesimisreviirit ja houkuttelevat viehättävimmät naaraat pesimispuuhiin. Myöhemmin saapuneet saavat tyytyä sekä reviirien että naaraiden osalta vähempään...

Wikipedian kesäinen mustarastas

Herra Mustarastas aloitti laulunsa maaliskuussa. Esiintymiset ovat vilkkaimmillaan aikaisin aamulla tai iltahämärissä. Saattaa se toki innostua vähän lauleskemaan päivisinkin. Suomesta löytyy varmasti muitakin kauniisti laulavia lintuja, mutta pidän eniten mustarastaan laulusta. Se on huilumaista ja pitkään jatkuvaa. Erityisesti pidän siitä, että lintu ei toista kaavamaisesti samaa laulunpätkää, vaan voi improvisoida ja muuttaa lauluaan. Jos se kuulee itseään miellyttäviä melodioita, ne saattavat siirtyä sen omaan esitykseen. Mustarastaan laulua voi kuunnella vaikka Suomen luonnon sivuilta tai kävelemällä johonkin rehevään lehtimetsikköön. Siellä voi kuulla muitakin rastaita, joiden lauluääni ei ehkä vedä vertoja niiden mustalle serkulle. Laulua jatkuu niin kauan, kun pesimispuuhiakin, kolmenkin poikueen verran. 

Pihabongaus

Tänä viikonloppuna tuhansilla pihoilla tiiraillaan lintuja tavallistakin tarkemmin. Nyt on menossa pihabongaus. Tämän mukavan tapahtuman on järjestänyt Suomen Bird Life vuodesta 2006 alkaen. Tarkoituksena on, että ihmiset tarkkailevat lintuja tunnin verran joko omalla pihallaan tai jossain muussa sopivassa paikassa. Havaitut lintulajit ja niiden määrät merkitään muistiin ja ilmoitetaan tapahtuman nettisivuilla olevaan lomakkeeseen. Bird Life kerää tiedot ja tekee niistä yhteenvedon. Näin saadaan tietoa lintulajien yleisyydestä eri puolilla Suomea.

Pääsin bongaamaan vasta tänään sunnuntaina. Lauhtunut, harmaa sää ja pieni lumisade ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä lintujen havainnointipäivälle. Lintuhavaintoja kerätään vain tunnin ajan. Tämän keskipäivän tunnin aikana ruokintapaikalla ehti käydä parvi keltasirkkuja, muutamia pikkuvarpusia, kolme talitiaista, yksi ainoa sinitiainen ja kolme pulua. Ei yhtään harakkaa tai varista, jotka tavallisesti tulevat aina partioimaan, kun täytän ruokinta-automaatteja. Eikä edes jokapäiväistä fasaania. Onkohan joku laittanut sen pataan? Ja pulujakin siis vain vaivaiset kolme kappaletta. Tavallisesti pihallamme ruokailevat kaikki Riihimäen pulut, siis parikymmentä yksilöä.

Huomenna lajikirjo on varmaan ihan toinen. Harmi, että olen töissä valoisaan aikaan, enkä pääse katsomaan, millainen lintujoukkio lintulaudat puhdistaa viimeistä jyvää myöten. Se on kuitenkin varmaa, että kun tulen kotiin iltahämärässä, niin kaikki ruokintayksiköt ovat tyhjiä. Niin on ollut siitä lähtien, kun lumipeite tuli maahan. Olisi joskus kiva nähdä, kuka ne jyvät syö.

Jouluvieraat

Vaikka lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan, niin pihan ruokintapaikalle lehahti muutamia punatulkkuja. Pienessä parvessa näytti olevan vain punavatsaisia koiraita. Minne kummaan ne olivat ruskeansävyiset rouvansa jättäneet? Auringonkukan siemenet jouluvieraille kelpasivat, kauraa ei juuri nyt tietenkään ollut tarjolla. Punatulkuthan ovat siemensyöjiä. Siitä kertoo jykevä nokka, jolla siemenen kuoren saa hyvin avattua.

 Kesäisin punatulkkuja ei juuri näe. Silloin ne elelevät ja pesivät kuusimetsissä. Vasta talven tullen ne lähtevät etsimään ruokaa metsän ulkopuolelta. Äitini sanoo punatulkkujen tulevan lintulaudalle ennen lumipyryä tankkaamaan ravintoa. Tämä uskomus lienee perua hänen omalta mummoltaan. Itse en ole vastaavaa yhteyttä huomannut, vaikka jotkut vanhat uskomukset yllättävän hyvin paikkaansa pitävätkin. Tulipa tuiskua tai ei, niin punatulkkujen näkeminen pihalla on aina mukavaa. Hyvin harva suomalainen lintu pärjää komeudessa Herra Punatulkulle.