Kevättä ilmassa

Tänään haistoin kevään. Mielestäni se on yksi parhaimmista tuoksuista. Jotkut ovat sitä mieltä, että ulkona ei tuoksu kevät, vaan maatuneet lehdet, muta ja koiranpaska. Ehkä se onkin niin, mutta talven jälkeen tämä hajusekoitus on omiaan lähes sekoittamaan ihmisen pään. Kevään tuoksussa on lupaus tulevasta kesästä, kasvimaan kääntämisestä, nurmikon leikkuusta, retkistä lähiluontoon ja juoksulenkeistä metsäpoluilla. Iltaisinkin on jo niin valoisaa, että viikolla saattaa päästä ulos päivännäöllä töiden jälkeen. Lenkit valoisassa ovatkin aikamoista luksusta.

Kevät on saavuttanut myös pihan asukkaat. Fasaanikukot töräyttelevät komeasti ja ajavat toisiaan takaa. Varikset rakentavat pesää johonkin lähistölle, ne valikoivat pihalla sopivia risuja ja ottavat mukaansa. Tänään näin myös pikkuvarpusen keräävän omenapuun alta rusakon karvaa nokkaansa. Pesän sisustus kai silläkin oli mielessä. Linnunpöntöissä käy kova vilske, kun tiaiset valikoivat asuntoa kesäkaudeksi. Kotipulut kurnuttavat televisioantennilla ja paistattelevat auringossa. Kaikki tuntuvat nauttivan elämästään pimeän talven jälkeen.

Jos lymyilen täällä puskan takana, niin minua ei ehkä huomata.

Kevät, tai mikälie valoaltistus on myös saanut minut tekemään jotain ennenkuulumatonta. Meidän talouteen muutti kissanpentu, pikkuinen don sfinx. Katti onkin onnistunut kietomaan kaikki perheenjäsenet karvattoman tassunsa ympärille muutamassa päivässä. Sen touhujen seuraaminen tuo luonnon pihalta sisälle olohuoneeseen.

Menoa lintulaudan ympärillä

Jaahas, sitä on ehtinyt vuosi vaihtua ja lunta sataa useampaan otteeseen sitten viime kirjoittelun. Pakkaset ovat tuoneet linnut kotipihan ruokintapaikalle. Meidän omakotitaloalueella lajikirjo lintulaudalla ei ole mitenkään päätahuimaava. Tavallisesti syömässä käyvät pikkuvarpuset, muutama keltasirkku ja talitiainen. Kaikki muut pikkulinnut ovat  harvinaisempia vieraita.


Fasaanikukkoja käy ruokinnalla peräti kolme kappaletta. Piha on täynnä niiden tekemiä jälkiä, koska kaikki eivät sovi syömään yhtäaikaa, vaan toisia pitää karkottaa pois oman ruuan äärestä. Kukot käyttävätkin niin paljon energiaa toistensä kurittamiseen, että joutuvat päivystämään ruokapaikalla suunnilleen koko ajan.


Omenapuussa vahtia pitävät harakat. Niillä oli kesällä pesä pihakuusessa ja siksi piha kuuluu luonnollisesti heidän alueeseensa. Ne tekevät mitä ihmeellisimpiä lentosuorituksia saadakseen jyviä ruokinta-automaatista. Myös talipallojen nappaaminen on niiden erikoisalaa. Ne ovat arkoja ja huomaavat ikkunan takaa pienenkin liikkeen. Silloin ne lennähtävät omenapuun yläoksille tähystämään.


Vielä on yksi porukka, joka hyödyntää piharuokintaa tehokkaasti. Ne ovat Riihimäen viisitoista pulua. Ainakaan radan tällä puolen ei niitä taida enempää olla koko kaupungissa. On hieman kyseenalainen kunnia saada ne kaikki vieraisille omalle pihamaalle. Ne kerääntyvät talomme televisioantennin päälle istumaan ja sieltä lehahtavat parvena lintulaudan alapuolelle nokkimaan pudonneita jyviä. Puluparven tulessa kaikki muut linnut väistävät, ylivoiman edessä ei auta vastustella. Pulut jyräävät paljon isommat fasaanitkin kauemmas parhailta ruokapaikoilta.

Pulujen myötä olemme saaneet myös erään uuden vieraan aterioimaan pihallemme. Jouluaattona pulut olivat koko parven vahvuudella nauttimassa jyvälounasta samalla kun me sisällä natustimme joulupuuroa. Äkkiä parvi lehahti lentoon ja yksi puluista törmäsi keittiön ikkunaan. Sen perässä ikkunaa hipaisi myös kanahaukka. Pulu pääsi karkuun ja haukka suki hämmentyneenä mahahöyheniään hetken omenapuussa. Perheen nuorison myötätunto oli pulun puolella, minä olisin suonut haukalle jouluaterian. En tiedä kuvittelenko vain, mutta mielestäni puluja on nyt pihalla pari vähemmän kuin joulunpyhinä. Jospa kanahaukalla on ollut parempi metsästysonni jonain toisena päivänä.

Pihafasut

Meidän pihalla asustaa komea fasaanikukko, pihan kuningas. Pihalla vierailee joskus myös muita kukkoja, mutta ne käyvät vaivihkaa ruokintapaikalla ja hipsivät vähin äänin takavasemmalle, kun pihan valtias astuu esiin ruusupuskista. Tätä komistusta ruokin vehnällä ja kauralla kylminä kuukausina. Kesälläkin kukko saa ne jyvät, jotka papukaijani Kake jättää syömättä. Kukko siis tepastelee pihamaalla ja on melko peloton. Kun kävelen pihalla, se saattaa taapertaa perässäni. Ilmeisesti se yrittää vaikuttaa mahdollisimman nälkäiseltä ja aliravitulta, jotta saisi jyviä. En ole kukkoa yrittänyt kesyttää, koska kaikki naapurit eivät ole sen pihavierailuista yhtä innoissaan kuin minä.

Pihakukko

Keväällä kukko töräyttelee aamun sarastaessa pihalla sangen kovaäänisesti. Talomme on mäen päällä, joten täältä reviirin ilmoitukset kuuluvat hyvin koko kulmakuntaan. Kaunis lauluääni ja vaikuttava ulkomuoto saavat fasukanojen päät pyörälle ja pian pihamaalla pyörii kukon lisäksi pari kolme kanaa. Näitä rouviaan kukko paimentaa ja vahtii niin, että hädin tuskin muistaa itse syödä. Kesän alussa kanat katoavat pesimäpuuhiin ja kukko palaa pihalle kuopimaan. Ja kuopsutusta riittää! Kylpykuoppia on jokaisessa kukkapenkissä ja kasvimaalla. Kylvökset pitää suojata harsolla, koska kukko käy muutoin syömässä retiisin siemenet parempiin nokkinsa. Tiedän, että monet panisivat moisen tuhoeläimen pataan, mutta minusta oma pihakukko on paljon hienompi, kuin kauniit kukkapenkit.

Keskikesällä pihalle ilmaantuvat kanat pikkuisine tipuineen. Laskemme aina innoissamme poikasmäärän. Sitten huomaamme yhden jos toisenkin poikasen puuttuvan. Vapaana liikkuvat kissat ja varislinnut verottavat fasun lapsia. Tänä vuonna pihakanalla oli ensilaskennassa yhdeksän poikasta, nyt niitä on jäljellä viisi. Poikaset ovat elokuussa melkein emonsa kokoisia ja värisiä. Kukkoja ei vielä erota kanoista. Syksyn edetessä kukoille kasvaa pidempi pyrstö ja höyhenten väri muuttuu tummemmaksi ja metallin hohtoiseksi. Ensi keväänä ehkä joku niistä töräyttelee meidän pihamaalla. Pihakukko vaihtuu muutaman vuoden välein, sillä vain muutama prosentti fasaaneista elää yli kolmevuotiaiksi.

Wikipedian töräyttävä fasaani