tiistai 1. heinäkuuta 2014

Nelilehtinen apila

Pihalla näkyy taas onnen apiloita, niitä nelilehtisiä. Tavallisten kolmilehdykkäisten apiloiden joukosta pompahtaa silmiin ensin yksi, sitten toinen.. Jotkut sanovat, etteivät ole koskaan löytäneet nelilehtistä apilaa. Eivät ole katsoneet tarpeeksi tarkasti, sanoisin. Jokaiselta muutaman kerran leikatulta piha-apilikolta löytyy varmasti muutama, kun tarpeeksi maahan tuijottaa. Joissain lähteissä mainitaan, että 10 000 kolmilehdykkäistä apilaa kohden on aina yksi nelilehdykkäinen. Kukalie laskenut?




Nelilehtinen apila on epätavallinen kummajainen. Yleensä kasviyksilössä on vain yksi neli- tai useampilehtinen lehtiruoti. Se tarkoittaa, ettei kyse ole kasvin geenivirheestä. Jos kasvin perimä olisi muuttunut, olisivat kaikki lehdet monilehdykkäisiä. Nelilehtisyyden aiheuttaakin yleensä jokin ulkoinen asia, esimerkiksi nurmikon leikkaus tai hyönteisen tekemä vaurio. Jokin tauti tai sieni voi myös vaikuttaa lehdyköiden kehitykseen. Samalta alueelta voikin löytää useita neliapiloita. Yleisimpiä ovat kokemukseni mukaan nelilehtiset valkoapilat, koska niitä suositaan nurmikkokasveina ja ne altistuvat jatkuvalle leikkaamiselle. Neli- tai useampilehtisiä apiloita voi toki löytää myös muista apiloista. Puna-apilan suuret lehdet ovatkin näyttäviä nelilehdykkäisinä onnenapiloina.



Uskomus nelilehtisen apilan onnea tuovaan vaikutukseen on peräisin kelteiltä. Heidän mukaansa nelilehtinen apila on täydellisen tasapainoisuuden vertauskuva ja onnen symboli. Jos sellaisen löytää sattumalta, voi olla varma onnestaan.Onneksi on näitä nelilehdykkäisiä tullut vuosien saatossa löydettyä runsaasti, miten onnetonta elämäni muutoin olisikaan ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti