Kaarnikoita poimimassa

Täällä Etelä-Suomessa kaarnikka eli variksenmarja ei ole yleisesti käytetty marja. Ihmiset eivät välttämättä edes tiedä sen olevan syötävä. Jotkut uskovat vakaasti kaarnikoiden olevan myrkyllisiä. Pieni musta ja kiiltävä marja saattaa näyttää epäilyttävältä, ehkä noidan pataan sopivalta. Todellisuudessa marja on miedon makuinen, lievästi hapokas.

Variksenmarja

Itse kasvi on ikivihreä varpu, lehdet ovat pienet ja neulasmaiset. Suomessa kasvaa kaksi eri variksenmarjalajia, eteläinen ja pohjoinen. Täällä etelässä varksenmarjat ovat kaksikotisia, tyttö-ja poikakasvit ovat siis erikseen. Kukat ovat tuulipölytteisiä, joten ei ole ihme, ettei marjoja aina tule. Pohjoisessa kaarnikat ovat yksikotisia, eli emit ja heteet löytyvät samoista kasviyksilöistä. Siksi marjojakin tulee enemmän ja varmemmin. Pohjoisessa marjoja on poimittu ja käyttety enemmän, koska saalis on ollut taattu. Suurin osa marjoista jää kuitenkin lintujen  ruuaksi. 

Tänään olin kuitenkin onnekas ja löysin hämäläisestä kangasmetsästä runsaasti kaarnikoita. Niitä kannattaa popsia, jos vain sattuu apajille. Marjat sisältävät runsaasti flavonoideja, tummia kun ovat. Flavonoidit ovat aineita, jotka vaikuttavat kasvin väriin, makuun ja säilymiseen.  Myös C-vitamiinia on enemmän kuin mustikassa. Kaarnikoista tehdään mehua ja hilloa. Niitä myös kuivataan ja myydään jauheena luontaistuotekaupoissa. Jauhoa voi sekoittaa puuroon tai smoothieen. Itse halusin käyttää marjat tuoreina ja saada kaikki nuorentavat ja piristävät terveysvaikutukset. Siksi päädyin puristamaan variksenmarjamehua. Se olikin oikein hyvää. Vaikutuksia ei ainakaan heti näkynyt. Pitänee suurentaa annosta.

Voimajuoma

Lakka, hilla, muurain

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Täällä Etelä-Suomessa lakan halutut marjat alkavat olla kypsiä. Niiden poiminta isommassa määrin ei kuitenkaan kaikilta onnistu. Lakkasuot ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, monesti kaukana asutuksesta. Lakka tai hilla kasvaa mieluiten aukeilla, puuttomilla soilla. Turpeisen alustan pitää olla kostea, mutta ei liian märkä. Melko vaativainen siis on tämä kaunokainen.

Lakka kuuluu vatukoiden sukuun ja on  monivuotinen suokasvi. Sillä on pitkä juurakko, josta kasvaa keväällä useita varsia. Jokaiseen varteen kehittyy kukka ja muutamia lehtiä. Lakka kukkii toukokuussa, jolloin hallat ovat vielä yleisiä. Jos pakkanen pääsee nipistelemään lakan kukkia, ei marjoja sinä vuonna kehity.

Marja on ns. luumarja. Se muodostuu ikäänkuin monesta pienemmästä marjasta, joiden kaikkien sisällä on oma siemen. Myös lakan sukulainen, vadelma, on luumarja. Siemenet ovat melko suuria ja rouskuvat hampaissa marjoja syödessä. Lapseni eivät pieninä pitäneet lakoista, koska ne olivat täynnä "kiviä". Kehittyessään marja on ensin punertava ja kova, mutta muuttuu kypsyessään oranssiksi ja pehmeäksi.

Lakka on arvostettu marja, jossa on paljon C-vitamiinia, moninkertaisesti vaikka appelsiiniin verrattuna. C-vitamiini häviää helposti keitettäessä, joten löytyneet lakat kannatta popsia tuoreeltaan kiiren vilkkaa, mieluiten jo suolla. Jos marjoja kuitenkin ylenpalttisesti löytyy, voi niistä valmistaa herkullista hilloa tai marmeladia. Itse en ole koskaan Lapin hillasoilla käynyt, mutta sukulaisilta ja tuttavilta olen pohjoisen hilloja tuliaisiksi saanut. Etelä-Suomessa ne muuttuvat lakoiksi ja pääsevät herkuteltaviksi leipäjuuston kaverina.