Pajunkissojen paraati

Kävin suosikkipaikassani, Vahteristossa, tuulettamassa päänuppiani työviikon päätteeksi. Ajattelin kurkistaa, ovatko rupikonnien asuttamat lammet jo sulaneet, mutta varjoisassa paikassa oli vielä reilusti jäätä. Sensijaan löysin komeita pajunkissoja kaikkialta. Ne ovat viikossa kasvaneet ja avaavat  kukkansa ihan kohta. Nyt ne ovat vielä sieviä, vaaleita ja pörröisiä. Muistuttavat kovasti kissan pehmeää tassua. Jos säät pysyvät lämpinä, ovat pajut auttamattomasti puhjenneet kukkaan pääsiäisenä, eikä pajunkissoja enää ole.

Tupasvilla 

Näin myös tupasvillan nuppuja suolla. Nekin ovat muodoltaan vähän pajunkissamaisia. Tupasvilla kasvaa monenlaisilla soilla eikä ole kovin vaativa kasvupaikkansa suhteen. Alkukesästä kukinnot muuttuvat vaaleiksi karvapalloiksi ja muuttavat suon pumpulimaaksi.




Keräsin joutessani pitkiä pajun versoja ja kieputtelin niistä kranssin ulko-oveen. Työ vaatii hieman kärsivällisyyttä. Paju taipuu mukavasti, mutta kissat tipahtelevat helposti. Kun kranssin saa muotoonsa, kuivuvat kissat kyllä paikalleen eivätkä irtoile.Tämä on varsinaista ekoaskartelua, kranssin voi kompostoida myöhemmin, kun pajunkissat alkavat kyllästyttää.

Pieniä aurinkoja

Eilinen lenkki suuntautui radanvarsitietä naapurikaupunkiin. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi navakasti. Juostessa olo on aina jotenkin keveä ja mieli iloinen. Vielä enemmän ilahduin, kun huomasin tien pientareella monen monta kukkivaa leskenlehteä. Niitä oli jo niin paljon, että keräsin muutamia kotiinkin. Kilpikonnani Sulo sai tietysti oman maistiaisen. Hänen konnuutensa osaa arvostaa tuoreruokaa.

Leskenlehden kukka ei ole erityisen kaunis, ei tuoksu kovin hyvältä eikä ole pitkävartinenkaan. Jos poimitut  kukat onnistuu saamaan veteen pieneen lasiin, ne kuihtuvat parissa päivässä. Silti tämä pieni, keltainen kukka herättää niin paljon iloa. Se on todellinen kevään airut, lupaus lämmöstä ja tulevasta kesästä.

 Kesää taitaa odottaa itse leskenlehtikin. Se kukkii aikaisin, koska kukkasilmut on kasvatettu valmiiksi edellisenä syksynä. Sen vuoksi leskenlehteen kasvaa kasvaa valtavat lehdet, jotka yhteyttävät vimmatusti kerätäkseen ravintoa seuraavan vuoden kukintoa varten. Keltainen kukka aikaisin keväällä houkuttelee pölyttäjiä. Horroksesta heränneet kimalaiset ja sitruunaperhoset nautiskelevat vuoden ensimmäiset mesiateriansa juuri leskenlehdellä.

Varhaisia kukkijoita seuraa kohta kokonainen leskenlehtien armeija. Pian loistavat tienvarret keltaisenaan ja leskenlehtimatto levittäytyy pientareilta joutomaille. Leskenlehdellä on pitkä ja sitkeä maavarsi, jonka ansiosta se onkin myös tunnettu rikkakasvi. Meidän ilmastossamme selvitäkseen pitää kasvinkin

olla sitkeä monin tavoin.

Talven paluu - Return of the winter

Olihan tämä  odotettavissa. Säätiedotukset oli luettu ja eilinen kylmä viima tunnettu luissa ja ytimissä asti. Silti paksu lumipeite pihamaalla oli aamulla jonkinmoinen järkytys. Meillä lunta on lähemmäs kymmenen senttiä. Takatalvesta ei kai kuitenkaan voida puhua, kun terminen kevät ei ole vielä oikein alkanut. Silloin vuorokauden keskilämpötilan pitäisi olla yli nollan jo jonkin aikaa.

Kasvit eivät taida lumesta paljon piitata, vaikka jotkut ovat jo kasvunsa aloittaneet. Kevätkasvit kestävät pakkasta ja lunta yllättävän hyvin. Jos ensimmäiset versot pääsevät paleltumaan, ne kasvattavat myöhemmin uudet. Suomeen jo saapuneista muuttolinnuista jotkut saattavat palata vielä hetkeksi lumettomiin maisemiin. Mutta esimerkiksi joutsenet eivät lumesta piittaa, kunhan sulaa vettä vain on tarjolla. Ne odottelevat sitkeästi sään uudelleen lämpenemistä.

Kävin aamupäivällä katsomassa, mitä sinisorsille kuuluu. Ne viettävät talven Vantaanjoen sulissa paikoissa ja kaupungin vedenpuhdistamon lammikoissa. Parvi näytti olevan ennallaan ja leipä maistui. Lumien lähdettyä ne eivät juuri viitsi vaivautua leipää syömään, kaipa vedestä löytyvät kasvit ja pikkueläimet maistuvat paremmalta.

Hiivatin kevät vol. 2

Tässä vaiheessa kevättä monet ovat innoissaan. Valo lisääntyy, lumi on lähes sulanut, kadut kuivuvat ja linnut laulavat kiivaasti. Meidän huushollissa se tarkoittaa katupölyn ja lepän kukinnan aiheuttamaa silmien kutinaa, nenän vuotamista ja hengenahdistusta. Ja tässä kohtaa mä aina muistan, miksi kevät ei olekaan yhtään suosikkivuodenaikani.

Lepän siitepölyä pöläyttelevät norkot ovat kasvaneet ja paisuneet. Siitepölyä on Etelä-Suomessa runsaasti ilmassa. Eikä kummempaa ole aerobiologian laitoksen  mukaan luvassa lähiaikoina. Leppä kukkii ennen lehtien puhkeamista, koska se on tuulipölytteinen kasvi. Emikukat  (tytöt) ovat pieniä ja lyhyitä ja hedekukat (pojat) näitä pitkiä norkkoja. Siitepölyä pitää olla niin maan perhanasti, että sitä riittää sattumanvaraisesti tuulen mukana lentelemään kaikkiin tyttökukkiin Kun emikukka hedelmöittyy, siitä kehittyy pikkuinen käpy, jonka suomujen suojassa siemenet kehittyvät. Se ylimääräinen siitepöly on meidän kaikkien allergisten ilona maalla, merellä ja ilmassa.

Leppä kukkii muutaman viikon. Jos säät ovat vaihtelevia, kestää kukinta ja sen aiheuttamat oireet pidempään. Jos kevät etenee nopeasti, menee kukintakin nopeasti ohi. Ja sitten alkavat siitepölyjään levitellä koivut. Se on paha juttu.

Harmaalepän kukinto

Laskiainen

Kovasti yritti luonto korjata lumitilanteen laskiassunnuntaiksi. Meillä suorastaan pyrytti lunta aamupäivällä. Olin jo hieman toiveikas. Pihan rinne näytti melko lupaavalta liukuria ajatellen. Vaan sillä aikaa, kun lounastimme lumentulo loppui ja maahan kerääntynyt valkoinen aine muuttui märäksi aineeksi. Se siitä sitten.

Kevät ei ole juuri edennyt pihalla. Pitää kai sanoa, että onneksi. Ajoittain maahan ripsivä räntä taitaa pitää kasvun maltillisena. Piharusakko napsii myös osansa vihreistä kasvinosista. Saa nähdä, jääkö sen jäljiltä mikään kukkimaan. Yhtenä keväänä nälkäinen rusakko oli laiduntanut kaikki istuttamani krookukset.

Kevät vol.1

Ajelin töistä kotiin ja kuuntelin, kuinka kaupallisella radiokanavalla mainostettiin laskiaisherkkuja. Pullia, rokkaa ja blinejä voisi kuulemma valmistaa laskiaisen iloksi. Rokka hautuu mukavasti pari tuntia, kun väki on pulkkamäessä. Aurinko paistoi,  katselin lumetonta peltomaisemaa. Taitaa jäädä mäenlaskut tekemättä pulkalla ja suksilla. Pyörällä voisi yrittää.

Kotiin päästyäni kävin tarkistamassa sinivuokkopuskan. Ei onneksi ollut nuppuja vielä. Huomasin kuitenkin sipulikukkien tunkevan ulos mullasta ja muutamien perennoiden aloittaneen versojen kasvatuksen. Haistelin selvää kevään tuoksua, jota jotkut kyynisemmät ihmiset sanovat mullan lemahdukseksi. Ihan kuin kelloa olisi siirretty kuukaudella eteenpäin.



Pessimisti sisälläni sanoo, että kohta pakastaa ja luntakin varmasti vielä sataa. Sinne jäätyvät kasvien alut ja puiden paisuvat silmut. Nythän on vasta helmikuu! Kevään ei kuulu tulla nyt. Optimisti sanoo tietävänsä tämän, mutta nauttivansa näistä varhaisen kevään ensimmäisistä päivistä. Toinen tai kolmas kevään yritys voi tuoda tullessaan oikean kevään, nyt ovat vuorossa vain alkupalat.

Sitkeät sissit

Ulkona on niin harmaata ja ankeaa, että takuuvarmasti ihmistä näännyttää. Paitsi, jos on loma, niinkuin mulla nyt. Yhtään ei ahista! Ulkona harmaudessakin on omat sitkeät tyyppinsä, jotka selviävät vaikka minkälaisissa oloissa. Niinkuin vaikka jäkälät, sitkeyden perikuvat. Niitä voi bongata ympäri vuoden. Suomessakin elää yli tuhat jäkälälajia, maailmassa arviolta 20 000 lajia.

Karvejäkälät peittävät puiden rungot

Jäkälät ovat outoja tyyppejä. Niitä kasvaa suorastaan ankeissa paikoissa. Ne näyttävät viihtyvän vaikka kivien päällä tai vanhassa betoniseinässä. Turha kai sanoakaan, ettei näillä paikoilla kasva juuri mitään muuta. Ei ainakaan ensin. Kunhan jäkälät ovat ensin elelleet paikalla muutamia kymmeniä vuosia, voi paikalle vähitellen uskaltautua muitakin. Itse asiassa jäkälä ei ole yksi eliö, vaan monen eliön muodostama symbioosi. Tiedättehän, se suhde, missä kummatkin hyötyvät jotenkin toisistaan... Jäkälän rungon muodostaa sienirihmasto, jonka suojissa elelee mikroskooppisia viherleviä tai syanobakteereita. Nämä pienet oliot sisältävät viherhiukkasia ja voivat yhteyttää, tuottaa sokeria. Tätä herkkua riittää myös sienikaverille. Sienirihmasto puolestaan suojelee pikkuruisia levä- tai bakteeriystäviään liialliselta auringonvalolta ja kuivumisesta sekä kerää ympäristöstään vettä kaikille.

Haavan keltajäkälä ja karttajäkälä

 Jäkälät ovat eliökunnan pioneereja. Ne valtaavat uudet kasvupaikat ensimmäisinä. Kaikkein sitkeimpiä ovat rupijäkälät, jotka tuntuvat suorastaan liimautuvan kasvualustaansa. Ne keräävät tarvitsemansa veden ilmankosteudesta ja kasvavat vuodessa jopa millimetrin kymmenesosan. Puiden rungoilla kasvaa usein lehtijäkäliä, jotka ovat hiukan irti reunoiltaan kasvualustasta. Tälläinen on esim. yläkuvassa poseeraava sormipaisukarve. Suurimmat jäkälät ovat pensasjäkäliä, jotka kasvavat maasta poronjäkälän tavoin isoina tuppaina, tai roikkuvat puusta partamaisina, kuten naava. Nehän ovat varsinaisia jäkälien sprinttereitä ja voivat kasvaa sentinkin vuodessa.
Jäkälät eivät tietenkään hätkähdä pakkasta, rankkasadetta, kuivuutta, tuulta tai muutakaan luonnonilmiötä. Ainoa, mikä saa ne häviämään, ovat ilmansaasteet. Jäkälät ovat puhtaan ilman ystäviä. Jos jäkälät kaupunkien keskustoista häviävät, ei siellä asuminen ole ihmisellekään terveellistä.