Kaarnikoita poimimassa

Täällä Etelä-Suomessa kaarnikka eli variksenmarja ei ole yleisesti käytetty marja. Ihmiset eivät välttämättä edes tiedä sen olevan syötävä. Jotkut uskovat vakaasti kaarnikoiden olevan myrkyllisiä. Pieni musta ja kiiltävä marja saattaa näyttää epäilyttävältä, ehkä noidan pataan sopivalta. Todellisuudessa marja on miedon makuinen, lievästi hapokas.

Variksenmarja

Itse kasvi on ikivihreä varpu, lehdet ovat pienet ja neulasmaiset. Suomessa kasvaa kaksi eri variksenmarjalajia, eteläinen ja pohjoinen. Täällä etelässä varksenmarjat ovat kaksikotisia, tyttö-ja poikakasvit ovat siis erikseen. Kukat ovat tuulipölytteisiä, joten ei ole ihme, ettei marjoja aina tule. Pohjoisessa kaarnikat ovat yksikotisia, eli emit ja heteet löytyvät samoista kasviyksilöistä. Siksi marjojakin tulee enemmän ja varmemmin. Pohjoisessa marjoja on poimittu ja käyttety enemmän, koska saalis on ollut taattu. Suurin osa marjoista jää kuitenkin lintujen  ruuaksi. 

Tänään olin kuitenkin onnekas ja löysin hämäläisestä kangasmetsästä runsaasti kaarnikoita. Niitä kannattaa popsia, jos vain sattuu apajille. Marjat sisältävät runsaasti flavonoideja, tummia kun ovat. Flavonoidit ovat aineita, jotka vaikuttavat kasvin väriin, makuun ja säilymiseen.  Myös C-vitamiinia on enemmän kuin mustikassa. Kaarnikoista tehdään mehua ja hilloa. Niitä myös kuivataan ja myydään jauheena luontaistuotekaupoissa. Jauhoa voi sekoittaa puuroon tai smoothieen. Itse halusin käyttää marjat tuoreina ja saada kaikki nuorentavat ja piristävät terveysvaikutukset. Siksi päädyin puristamaan variksenmarjamehua. Se olikin oikein hyvää. Vaikutuksia ei ainakaan heti näkynyt. Pitänee suurentaa annosta.

Voimajuoma