Karkali

Karkalin luonnonpuisto Lohjalla on yksi Etelä-Suomen hienoimpia lehtoalueita. Se perustettiin vuonna 1964 ensisijaisesti lehtoluonnon suojelualueeksi. Luonnonpuistot ovat tavallisesti vain tutkimuskäytössä, mutta Karkalissa saa liikkua merkittyjä polkuja pitkin. Lehtojen luonto on arkaa, eikä kestä tallomista.

Sinivuokkojen kukintaa

Karkaliin päästäkseen pitää oikeastaan tulla autolla. Matkaa on Lohjan keskustasta parikymmentä kilometriä. Sammattiin johtavalta tieltä käännytään kohti Karkalia. Tie pienee ja huononee, yleinen tie päättyy ja aina vaan jatketaan eteenpäin, kunnes saavutaan luonnonpuiston parkkipaikalle.

Polkuvaihtoehtoja on kaksi. Lyhyt Hanski-Hakin luontopolku, jonka lapsetkin jaksavat kiertää. Rattailla ei pääse etenemään ja pieniä lapsia joutuu varmasti auttamaan yli juurakoiden. Hakin reitillä on lähde, komeita kaatuneita puita, ranta sekä varmasti kesällä hieno niittyalue.

Silokallio

Rantakosteikko

Lähdimme pidemmälle reitille eväiden kera. Liikuntaesteisille polut eivät sovellu. Juurakoita, kiviä, kosteita paikkoja ja isoja korkeuseroja löytyy runsaasti. Pidimme vaihtelevasta maastosta kovasti. Huhtikuun lopulla vuokkojen kukinta oli kauneimmillaan, mutta luvattua keltavuokkoa ei löytynyt. Sensijaan näimme imikän ja kevätlinnunsilmän. Pähkinäpensaiden lehdet olivat juuri aukeamaisillaan ja koivut olivat jo hennon vihreinä. Järven rannassa pääsimme näkemään vesiliskojen uiskentelua matalassa rantavedessä. Samassa paikassa oli myös valtavasti erilaisia sukeltajakuoriaisia.



Kahvit maistuivat järven rannalla lintujen konsertointia kuunnellen. Pikkulinnut olivat hämmästyttävän pelottomia, peipot ja mustrastaat puuhailivat omiaan aivan retkeiljöistä piittaamatta. Taisivat tietää, että olimme heidän kotimetsässään vain vieraina. Viiden kilometrin reittiiin kului kahvitteluineen ja kaikkine ihmettelyineen reilu kaksi tuntia.

Torholan luola

Kotimatkalla poikkesimme ihmettelemässä Torholan luolaa. Polku sinne lähtee Karkalin tien varrelta. Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiveen muodostunut karstiluola. Sen pituus on kaikkineen 32m. Koko matka ei kuitenkaan ole kuljettavissa. Kävimme vain kurkistelemassa luolan suuaukolla, sisällä luolassa oli vielä jäätä. Myös taskulampun puute hillitsi uteliaisuuttani jonkin verran.


Palasin tältä retkeltä virkistyneenä ja mieli levänneenä, aivan kuin pidemmänkin loman jäljiltä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Karkalin kauniiseen luontoon.

Violetit perunat

Keväällä valitsin siemenperunoita puutarhamyymälässä. Kasvimaani on pieni, joten tarkoituksenani oli kylvää muutama rivi kesäperunaa, josta saataisiin maistiaisia juhannuksen jälkeen. Tähän tarkoitukseen löysinkin pussillisen Annabellen mukuloita. Viereisessä laarissa huomasin lähes mustia siemenperunoita. Olen kasvattanut Blue Congoa muutamia vuosia sitten, jolloin perunan mukulat piti tilata siemenkaupasta kotiin matkahuollon kautta. Nämä tummat perunat olivat kuitenkin toista lajiketta, nimeltään Violet Queen. No, pussi lähti mukaan ja mukulat maahan. Porkkanat eivät sitten kasvimaahan tänä vuonna sopineetkaan.

Kesä oli kuiva ja perunamaata piti välillä kastellakin, jotta sieltä edes jotain saataisiin kattilaan. Annabellet kasvoivat hyvin, olivat ohutkuorisia ja hyvin keittämistä kestäviä. Viimeiset vaaleat perunat kaivoin ylös eilen. Samalla löysin myös muutamia mustia mukuloita. Niitä on perunamaalta vaikea erottaa, pitää oikein tarkasti katsoa, että ne löytää kuokkimisen jälkeen. Perunat ovat myös aika pieniä, vettä olisi tarvittu mukuloiden kasvattamiseen.

Violetit kuningattaret pääsivät perunakattilaan. Kuori pysyi melko hyvin kasassa ja pottu kypsyi tasaisesti. Keitinvesi oli sinertävää. Ja miten komean värisiä niistä keitettyinä tuli! Maku on tosin sama kuin keltaisessa perunassa.

Perunat ovat violetteja, koska ne sisältävät antosyaaneja, tummia väriaineita. Ne ovat antioksidantteja, jotka on yhdistetty moniin lääkinnällisiin yhteyksiin. Niiden väitetään ehkäisevän syöpää ja hidastavan solujen vanhenemista. Samoja aineita löytyy punakaalista, mustikasta ja punaviinistä. Mutta mutta... perunassa näitä antosyaaneja on kaikkein eniten, jopa nelinkertainen määrä muihin tummiin kasviksiin verrattuna. Varsinainen terveyspommi siis.
Nämä violetit perunat ovat vanhaa alkuperää, lähtöisin Etelä-Amerikasta. Luonnossa muuntelu on perunankin osalta ollut runsasta. Perunasta tunnetaan monia eri värejä, muotoja ja makuja. Ihminen on vain jalostustyössään suosinut joitakin muotoja, joista on tullut yleisempiä kuin muut. Violetti peruna on mukava tuttavuus, ehkä se pääsee kasvimaalleni ensi kesänäkin.

Kekoja nurmikolla

Pihanurmikolle alkoi ilmaantua multakasoja. Ensin tuli pari kekoa marjapensaiden luokse, sitten pari orapihlaja-aidan viereen. Kasat kulkivat lopulta jonona omenapuun ympäri. Joka päivä oli ilmaantunut ainakin yksi uusi kasa. Asiaa oli siis syytä tutkia. Suomessa on tusina myyrälajia, joten vaihtoehtoja piisaa.

Ensimmäinen asia, joka keosta kannattaa tutkia, on kulkuaukon paikka. Jos kolo löytyy keon keskeltä, on kyseessä kontiainen, entiseltä nimeltään maamyyrä. Jos onkalo löytyy kasan sivulta, on kaivaja yleensä vesimyyrä. Se asustelee nimestään huolimatta kaukanakin vedestä. Peltomyyrä taas ei tee kekoja ollenkaan. Menin siis potkimaan vaivalla kasattuja kekoja matalaksi. Kaikista tutkituista löytyi tunnelin suu keskeltä kekoa. Pihalla kaivelee siis kontiainen.

Kontiainen ei ole myyrä ensikään. Se on hyönteissyöjä, madotkin kyllä kelpaavat. Sillä on musta, silkkinen turkki, lapiokourat ja pikkuruiset silmät. Kontiainen on ollut esikuvana tsekkiläiselle Myyrä-animaatiolle. Varsin sympaattinen otus siis. Se ei syö kasvien juuria eikä varasta perunoita. Kontiainen tekee käytäviä, joissa asustelee ja saalistaa. Maa saa ilmaisen salaojituksen ja piha multakasoja vajaan metrin välein, pitäähän syntyvistä käytävistä maa-aines jonnekin työntää.

Photo on <a href="https://foter.com/">Foter.com</a>

Ne kasat eivät oikein miellytä. Kontiainen on rauhoitettu, joten eliminointi ei tule kyseeseen. Päätin kokeilla toista tapaa. Ostin Käpälämäen myyräkarkoitetta puutarhamyymälästä. Se on luonnontuote, tehoaineena mainitaan laventeliöljy. Pakkauksesta paljastui sinisiä tabletteja, jotka ihmisenkin nenään haisevat kaamealle. Näitä upotin maahan myyrän kekojen läheisyyteen. Muutaman pahanhajuisen napin tiputin tuoreimpiin käytäviin. Toiveena olisi, että kontiainen pötkisi pois nurmikolta, vaikkapa takaisin sinne marjapuskien luo. Katsotaan, mitä kontiainen asiasta tuumaa.

Pihalla asustaa siili!

Meillä ei ole siilejä näkynyt moneen vuoteen. Olen ihmetellyt, mihin ne ovat muuttaneet. Meidän vanhalla asuinalueella kun näyttäisi löytyvän siilille sopivia asuinpaikkoja. Pihat eivät ole turhan tarkkaan hoidettuja, puskia ja pieniä ryteikköjä löytyy. Monilla tonteilla on myös ulkorakennuksia, joiden alle pääsee suojaan. Vuosia sitten näimme siilin kipittävän pihan poikki, mutta se ei palannut juoma-astialle eikä tarjottu ruoka kiinnostanut kuin harakoita.

Muutama viikko sitten perheen teini palasi reissuiltaan illan jo hämartyessä. Hän kertoi nähneensä siilin lehtikompostien luona jo useamman kerran. Ja vasta nyt hän tuli kertonneeksi näin tärkeästä asiasta meille muille! Menimme yhdessä katsomaan, jos vieras olisi vielä paikalla. Tapasimme ison siilin, joka tuhahtaen käänsi  selkänsä ja painui naapurin puolelle pensaaseen. Kävin heti hakemassa sisältä vettä lautaselle sekä kissan kuivaruokaa veteen kastettuna ja jätin ne lähelle siilin olinpaikkaa. Seuraavana aamuna sekä vesi että ruuat olivat kadonneet.

 Halusin tietää, kulkeeko siili pihalla vai syökö joku muu tarjotut ruuat, joten viritin riistakameran kuvaamaan ruokintapaikkaa. Kuvista vahvistui, että ruokailija oli kuin olikin siili. Kovin komeita otoksia kamera ei hämärässä liikkuvasta siilistä saanut aikaan, mutta sen piikikäs hahmo kuvissa kuitenkin esiintyy. Paikalla käy myös joskus kissoja, mutta ruuat ovat jo hävinneet siilin uumeniin ennen kattien vierailua.

Öinen ruokavieras

Naapurin kissa piilokamerassa

Vesi ja ruoka tulee näin kuivana aikana varmasti tarpeeseen. Toivon siilin pysyvän meidän ja naapurien pihoilla ja jättävän isomman kadun ylittämisen tekemättä. Tämä toive lienee turha, sillä siilit liikkuvat isolla aluella ja voivat kulkea yössä useita kilometrejä. Pidän ruokaa ja kuitenkin tarjolla niin kauan kuin sille on tarvetta. Olen tulokkaasta kovin innoissani. Jos asukas pysyy maisemissa, täytyy miettiä talvipesän rakentamista. 

Nyt on taas se aika vuodesta, kun siemenpussit ilmestyvät kauppoihin. Valikoiman näkeminen alkaa kutkuttaa. Jospa tänä keväänä kasvattaisin tomaatin taimet itse. Ehkä kylväisin myös kasvihuonekurkkua? Minulla on pieni kasvihuone, siis tosi pieni, eikä sinne mahdu kovin montaa tomaattia, siksi olen monina vuosina ostanut tanakat taimet valmiina. Edellisellä kerralla, kun kasvatin taimet itse, sain honteloita ja kiemurtelevia kasveja, jotka tuottivat satoa vasta syksyllä. Mutta tänä vuonna voisin onnistua? Ehkä.

Siemenissä on jotain niin kiehtovaa. Pienessä pakkauksessa on kaikki tarpeellinen kasvin kasvua varten.  Siinä on tieto, millainen kasvista tulee ja kuinka nopeasti se kasvaa. Siemen voi odottaa kuivassa vuosia ja lähteä sitten sateen tullen kasvamaan. Paikallaan olevalle kasville siemen on oiva keino saada sukunsa levittäytymään uusille elinalueille.

Tämä kasvun ihme kietoo valtaansa ihmisiä keväisin. Päivä pidentyy ja valon määrä lisääntyy, ulkona on kuitenkin vielä lunta ja loskaa. Sisällä kylvetyt siemenet itävät ja tuovat mukanaan tunnun kevään etenemisestä ja lupauksen tulevasta kesästä. Taidan kylvää ensin vihanneskrassia ja sitten myöhemmin tomaatteja.

Kaarnikoita poimimassa

Täällä Etelä-Suomessa kaarnikka eli variksenmarja ei ole yleisesti käytetty marja. Ihmiset eivät välttämättä edes tiedä sen olevan syötävä. Jotkut uskovat vakaasti kaarnikoiden olevan myrkyllisiä. Pieni musta ja kiiltävä marja saattaa näyttää epäilyttävältä, ehkä noidan pataan sopivalta. Todellisuudessa marja on miedon makuinen, lievästi hapokas.

Variksenmarja

Itse kasvi on ikivihreä varpu, lehdet ovat pienet ja neulasmaiset. Suomessa kasvaa kaksi eri variksenmarjalajia, eteläinen ja pohjoinen. Täällä etelässä varksenmarjat ovat kaksikotisia, tyttö-ja poikakasvit ovat siis erikseen. Kukat ovat tuulipölytteisiä, joten ei ole ihme, ettei marjoja aina tule. Pohjoisessa kaarnikat ovat yksikotisia, eli emit ja heteet löytyvät samoista kasviyksilöistä. Siksi marjojakin tulee enemmän ja varmemmin. Pohjoisessa marjoja on poimittu ja käyttety enemmän, koska saalis on ollut taattu. Suurin osa marjoista jää kuitenkin lintujen  ruuaksi. 

Tänään olin kuitenkin onnekas ja löysin hämäläisestä kangasmetsästä runsaasti kaarnikoita. Niitä kannattaa popsia, jos vain sattuu apajille. Marjat sisältävät runsaasti flavonoideja, tummia kun ovat. Flavonoidit ovat aineita, jotka vaikuttavat kasvin väriin, makuun ja säilymiseen.  Myös C-vitamiinia on enemmän kuin mustikassa. Kaarnikoista tehdään mehua ja hilloa. Niitä myös kuivataan ja myydään jauheena luontaistuotekaupoissa. Jauhoa voi sekoittaa puuroon tai smoothieen. Itse halusin käyttää marjat tuoreina ja saada kaikki nuorentavat ja piristävät terveysvaikutukset. Siksi päädyin puristamaan variksenmarjamehua. Se olikin oikein hyvää. Vaikutuksia ei ainakaan heti näkynyt. Pitänee suurentaa annosta.

Voimajuoma

Voikukka

Aamulla keräsin kilpikonnalleni Sulolle pihalta syötävää, Konna pitää piharatamosta, siankärsämöstä, horsmasta ja erityisesti voikukasta. Sulon kannalta paras herkutteluaika alkaa olla kohta ohi, sillä kukkivien voikukkien määrä on jo vähäinen. Sulo pitää erityisesti voikukan  kukinnoista. Tämä keltainen herkku on tosiaan kukinto, joka koostuu sadoista pikkuisista kukista. Voikukka kuuluukin mykerökukkaisiin, joilla on kaikilla samoin koostunut kukinto. Muita mykerökukkaisia kasveja ovat esimerkiksi päivänkakkarat, kaunokit ja asterit.

Kreikankilpikonna Sulo

Voikukka on puutarhojen sitkeä rikkaruoho. Sen pitkä juuri voi ulottua kymmenien senttien syvyyteen maan sisään. Jos kasvia kitkettäessä maahan jää pienikin juuren pala, kasvi kasvattaa siitä uudet lehdet. Kukinnosta muodostuu myös satoja siemeniä, jotka tuulen mukana leijailevat omilla laskuvarjoillaan uusille kasvupaikoille. Itse kitken voikukan pois vain kasvimaalta ja perennapenkeistä. Muualla voikukka saa rehottaa, pitäähän Sulolla olla syömistä, lehdetkin kelpaavat kukintojen puutteessa.

Siemenpallo

Voikukan lehtiä voisi ihminenkin syödä, kovin kitkeriltä ne vain mielestäni maistuvat. Sota-aikana voikukan juuria kuivattiin ja niistä valmistettiin yhdessä rukiin, ohran ja lantun kanssa kahvin korviketta. Kiinalaisessa lääketieteessä voikukkaa käytetään yrttilääkinnässä. Se ei ole ihme, sillä voikukka sisältää paljon C- ja A-vitamiinia, kalsiumia ja rautaa. Ei ihme, että Sulo on aina rautaisessa vedossa.

Mykerökukkainen kukinto