tiistai 30. kesäkuuta 2015

Harakat huttua keittää

Pihalta kuuluu aikamoista säksätystä. Harakkavanhemmat opastavat poikasiaan harakkamaiseen elämään. Meidän tontilla on kuusi, jossa on ollut harakanpesä varmasti viisitoista vuotta. Sanotaan, että harakat eivät pesi uudelleen vanhoihin pesiinsä, vaan rakentavat vuosittain uuden asumuksen. En tiedä, ovatko meidän pihaharakat välillä purkaneet vanha pesän ja tehneet uudisrakennuksen tilalle, mutta harakkapesue on jokavuotinen tuttavuus pihamaalla. Syy tähän voi olla sopivien pesäpaikkojen puute. Meidän pihalla saa pesiä rauhassa, mutta kaupungilla on paikkoja, joissa harakanpesät rikotaan jo rakennusvaiheessa.

Jonain vuosina poikasia on ollut pesässä neljäkin, viime vuonna vain yksi ainoa. Tänä kesänä poikasia on kaksi. Siinäkin riittää vanhemmilla puuhaa. Poikaset ovat jo kooltaan isompia kuin vanhempansa, mutta kärttävät niiltä ahnaasti ruokaa. Emoharakka yrittää välillä jättää poikaset etsimään itse ravintoaan, mutta lapset ovat sangen haluttomia näkemään vaivaa. Ne tepastelevat pelottomina nurmikolla ja pyyhkivät nokkiaan ruohoon. Isoa nokkaa voi myös kopisuttaa omenapuun runkoon tai sillä voi vähän käänellä ruohonleikkuujätettä. Pihalle on myös voinut jäädä ihmisiltä jotain mielenkiintoista ihmeteltävää, kuten puutarhakäsineet tai istutuskuokka. Kun emo tulee paikalle poikaset ryntäävät sen luo valittamaan äänekkäästi nälkäänsä. Tulee ihan omat jälkeläiset mieleen. Nälkä voi välillä on kaamea, vaikka jääkaapissa olisi ruokaa lämmitystä vailla.

Toinen poikasista ikkunan läpi kuvattuna


Harakkaperhe on mukava kesätuttavuus. Ne eivät ole milloinkaan olleet vihaisia poikasia suojellessaan, ainoastaan äänekkäitä. Vanhemmat harakat ovat myös hyvin arkoja. Jos ne huomaavat liikettä ikkunassa, lennähtävät ne heti pakoon. Poikasia taas ei vielä pelota mikään. Siksi niitä onkin mukava seurailla. Vanhemmat opettavat ne kyllä pian varomaan ihmisiä ja silloin tätä kaunista lintua pääsee ihailemaan vain salaa.

2 kommenttia:

  1. Harakat ovat ihmeen arkoja lintuja, ei niitä läheltä pääse kuvaamaan.
    Huvitti tuo vertauksesi omiin lapsiisi, mutta kyllä se niin paikkaansa pitää muuallakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat lapsia, on sitten kyse ihmisistä tai muista luontokappaleista :)

      Poista