sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kielojen aikaan

Kielojen kukinta on täällä Suomen eteläosissa jo hyvässä vauhdissa. Voimakasta tuoksua ei voi  olla huomaamatta niillä alueilla, missä kielokasvustot levittäytyvät laajalle. Kielo kasvaa monenlaisissa paikoissa aina kalliolta lehtometsiin asti. Ehkä sen laaja levittäytyminen on tehnyt kasvista niin tunnetun ja suositun.




Kielo on Suomen kansalliskukka ja yhdistetty usein kauneuteen ja viattomuuteen kenties valkoisen värinsä vuoksi. Sitä pidetään myös monissa maissa kevään airueena ja esimerkiksi Ranskassa se on perinteinen vappukukka. Hajuvesiteollisuus käyttää vielä jonkin verran aitoa kieloa, vaikka sen tuoksua on osattu valmistaa keinotekoisesti jo vuosisadan. Koko kasvi on myös hyvin myrkyllinen. Sen nautiskelu voi aiheuttaa sydänoireita. Myrkyllisyydestään huolimatta kieloa on käytetty aiemmin myös monenlaisissa lääke- ja rohdosvalmisteissa.

Kielon marjat Wikipediasta



Suurikin rykelmä kieloja voi itseasiassa olla vain yksi kasvi, jonka maavarresta on putkahdellut reilusti kukintoja ja lehtiä. Pökerryttävä tuoksu houkuttelee paikalle hyönteisiä, jotka mesilahjan toivossa pölyttävät kielon kukat. Mettä kukissa ei kuitenkaan ole, vaan kasvi huijaa hyöteisiltä pölytyspalvelun. Melko katalaa, sanoisin.  Kesän kuluessa kukasta kehittyy marja, jonka suojassa siemenet kypsyvät. Marjat muuttuvat syksyä kohden vihreistä oransseiksi ja hohtavat houkuttelevina kuihtuneiden lehtien keskellä. Myrkkymarjat kelpaavat hyvin ravinnoksi linnuille ja pikkujyrsijöille, Niihin myrkyt eivät vaikuta samoin kuin meihin ihmisiin. Popsiessaan marjoja linnut tulevat kuljettaneeksi kielon siemet uusille kasvupaikoille. Siemen kun ei linnun ruuansulatuksessa vahingoitu, vaan tipahtaa ulosteläjän kera maahan. Sitten vain kevättä odottelemaan, jotta itäminen pääsee vauhtiin.