Tienvarren kuninkaat

Keskikesää elellään, vaikka räntää ajoittain vihmoo taivaalta. Tienvarret ja joutomaat ovat täyttyneet sinisestä kukkamerestä. Tämä jokapaikan valtaaja on komealupiini, tai tuttavallisemmin pelkkä lupiini. Se on kotoisin Amerikasta ja ehkä siksi leviää niin nopeasti kaikkialle, kuten amerikkalaisilla asioilla on tapana. Suomen luonnossa lupiini on siis tulokaslaji, joita yleensä pidetään haitallisina alkuperäisille lajeille. Lupiini tuli Eurooppaan joskus 1800-luvun alussa lähinnä koristekasviksi. Suomessakin se on asustellut jo yli vuosisadan. Vähän ihmetyttää, että kauanko jollain paikalla pitää viihtyä ennenkuin kuuluu lajistoon. Tuhat vuotta? No, se on vähän sama, jos muuttaa jostain muualta tänne Hämeeseen. Tulokkaana pysyy hautaan asti. Lapset sentään voivat olla paikallisia, jos ovat syntyneet täällä. En nyt puhu omasta kokemuksestani, koska olen syntyperäinen hämäläinen ja älynnyt pysyä kotiseudullani, kotoperäisenä asukkaana.

Lupiini sensijaan leviää monenlaisille kasvupaikoille. Sen juurinystyröissä asustelee bakteereja, joka sitovat ilman typpeä. Lupiini siis ikäänkuin lannoittaa itse itseään. Siksi se pystyy viihtymään karummillakin paikoilla. Sen juuret ovat pitkät ja kiemurtelevat syvällä maassa. Kitkeminen on toivotonta. Komean kukinnan jälkeen kukkien paikalle kehittyy siemeniä täynnä olevia palkoja. Palot kypsyvät, kuivuvat ja poksahtavat auki lennättäen siemeniä ympäristöönsä. Ne säilyvät maassa itämiskykyisinä vuosikymmeniä. Samalla alueella kasvaakin yleensä paljon lupiineja. Monet ovat saman värisiäkin. Väri on perinnöllinen ominaisuus, sininen väri on dominoiva ja periytyy siis helpoimmin jälkeläisille. Joillain alueilla voi kasvaa vain valkoisia tai vaaleanpunakukkaisia kasveja, perinöllistä siis tämäkin.

Lupiini ei oikein maistu kenellekään, sillä se sisältää myrkyllisiä alkalodeja. Luontaisesta vihollisesta ei siis ole apua kasvustojen rajottamisessa. Jos leviämistä haluaa estää, paras konsti lienee kukkavanojen niitto ennen siementen kypsymistä. Tätäkin pitää tehdä vuosittain. Olenkin sangen epäileväinen, voidaanko lupiinin leviämistä millään estää. Se vie elintilaa niittykasveilta ja valtaa röyhkeästi uudet vapaat kasvupaikat, mutta lajistolla on taipumus muuttua. Ehkäpä jo sadan vuoden kuluttua lupiini kuuluu suomalaisiin kasveihin. Hämeessäkin.

Kasvivärjäystä

Olen värjännyt villalankaa monena kesänä pihan rikkaruohoilla. Lapset ovat välillä huomautelleet, että muiden äideillä ei ole taipumusta keittää kitkettyjä rikkaruohoja, vaan ne voi ihan vaan viedä kompostiin. Tästä huolimatta olen sitkeästi hyödyntänyt kukkapenkkien rikkakasvit värjäykseen ja ruokaakin niistä on valmistunut.

Näin alkukesästä monet värit ovat kirkkaimmillaan, joten paras värjäysaika alkaa olla käsillä. Jotta väri tarttuisi lankaan, se on ensin puretettava. Se tarkoittaa, että langan kuitu ikäänkuin avautuu, muuttuu pörhäkäksi. Puretusaineita on useita. Itse olen käyttänyt apteekista saatavaa alunaa tai raparperiä omalta pihalta. Tänään värjätty lanka on Novitan Nallea marketin hyllystä.
Huiskaisen tänne nyt kuvakavalkadin tämän päivän värjäyksestä, samalla periaatteella voitte ryhtyä etsimään värjäriä itsestänne.

Raparperiä keitellään värjäyskattilassa tunnin verran

Kiehuneet kasvit ongitaan pois liemestä

Värjättävä lanka laitetaan kuumaan veteen muhimaan ainakin puoleksi tunniksi

Puretusaineen (raparperimehun) voi nyt kaataa pois.

Lanka jää  odottelemaan. Sen voi myös kuivata ennen värjäystä.

Sitten pitää keitellä värikasvit. Kitkin viime viikolla kukkapenkistä ison kasan peltokortteita. Ne jäivät silloin kuivamaan ja odottelemaan parempaa käyttöä.

Kortteita keitellään kattilassa, kunnes väri alkaa irrota. Kolme varttia ainakin.

Riippuu paljon kasvista, kuinka nopeasti väri siitä irtoaa ja myös kuinka kauan menee siihen, että väri tarttuu lankaan.

Nakkasin lankavyyhdin kortteiden seuraksi ja heti väri alkoi muuttua kellertäväksi.

Värjäyskasvit voi myös siivilöidä pois ja jättää langan väriliemeen uiskentelmaan. Liemen väkevyydestä, lämpötilasta ja langan laadusta riippuu saatu väriaste.

Valmis väri

Monesti olen kortteilla saanut paljon keltaisempaa väriä. Nyt tulos oli harmaankeltainen. No, kerran puretetun ja värjätyn langan voi aina värjätä uudelleen, jos saatu väri ei silmää miellytä.

Keltaista väriä irtoaa melkein kaikista kasveista, sävy toki vaihtelee. Vihertävää olen saanut nokkosella, suolaheinillä ja lupiinilla. Kannattaa kokeilla eri kasveja, saadut värisävyt voivat olla yllättäviä.

Mitään hätäisen ihmisen puuhaa kasviväreillä värjääminen ei ole. Hommaan saa yhden työpäivän tuhrattua helposti. Mutta aika kivaa lomapuuhaa tämä on. 

Aavepuut

Nyt se on sitten tapahtunut. Kauniisti kukkivat ja ihanaisesti tuoksuvat tuomet ovat muuttuneet harmaan seitin peittämiksi kummituksiksi. Seitin keskellä kiemurtelee toukkien armeija. Toukat ovat tuomenkehrääjäkoin vauvoja. Ja niillä on kiljuva nälkä. Toukkien ahnaisiin kitoihin uppoavat pahimmassa tapauksessa puun kaikki lehdet. Omalla pihallamme tuomissa on vain yksittäisiä harsokasoja, siis kohtuullisesti toukkia. Kaupungilla sensijaan olen nähnyt monia kokonaan harmaiksi muuttuneita puita.

Toukat syövät itsensä kylläisiksi ja lopulta koteloituvat seittinsä turvaan. Loppukesällä koteloista kuoriutuu pieniä, vaaleita perhosia. Niitä voi joskus nähdä paljonkin lentelemässä tuomen ympärillä. Ne munivat tuomen lehdille. Munat talvehtivat ja seuraavana kesänä niistä kuoriutuu uusia nälkäisiä toukkia.

Tuomenkehrääjäkoin kuva Wikipediasta

Kovat pakkaset kuulemma voivat tuhota osan munista, jolloin toukkia on seuraavana kesänä vähemmän. Parhaiten tuomenkehrääjäkoiden määrää rajoittaa kuitenkin luonnon oma säätely. Kun toukkia on paljon, populaatioon iskee helposti jonkin tauti tai loinen. Toukkien ja myöhemmin munivien perhosten määrä pienenee ja luonnon tasapaino säilyy.

Mitä tapahtuu puille? Kun toukat ovat koteloituneet, kasvattaa puu itselleen uudet lehdet. Kasvit ovat uskomattoman sitkeitä ja mukautumiskykyisiä.