sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pihabongaus

Tänä viikonloppuna tuhansilla pihoilla tiiraillaan lintuja tavallistakin tarkemmin. Nyt on menossa pihabongaus. Tämän mukavan tapahtuman on järjestänyt Suomen Bird Life vuodesta 2006 alkaen. Tarkoituksena on, että ihmiset tarkkailevat lintuja tunnin verran joko omalla pihallaan tai jossain muussa sopivassa paikassa. Havaitut lintulajit ja niiden määrät merkitään muistiin ja ilmoitetaan tapahtuman nettisivuilla olevaan lomakkeeseen. Bird Life kerää tiedot ja tekee niistä yhteenvedon. Näin saadaan tietoa lintulajien yleisyydestä eri puolilla Suomea.

Pääsin bongaamaan vasta tänään sunnuntaina. Lauhtunut, harmaa sää ja pieni lumisade ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä lintujen havainnointipäivälle. Lintuhavaintoja kerätään vain tunnin ajan. Tämän keskipäivän tunnin aikana ruokintapaikalla ehti käydä parvi keltasirkkuja, muutamia pikkuvarpusia, kolme talitiaista, yksi ainoa sinitiainen ja kolme pulua. Ei yhtään harakkaa tai varista, jotka tavallisesti tulevat aina partioimaan, kun täytän ruokinta-automaatteja. Eikä edes jokapäiväistä fasaania. Onkohan joku laittanut sen pataan? Ja pulujakin siis vain vaivaiset kolme kappaletta. Tavallisesti pihallamme ruokailevat kaikki Riihimäen pulut, siis parikymmentä yksilöä.

Huomenna lajikirjo on varmaan ihan toinen. Harmi, että olen töissä valoisaan aikaan, enkä pääse katsomaan, millainen lintujoukkio lintulaudat puhdistaa viimeistä jyvää myöten. Se on kuitenkin varmaa, että kun tulen kotiin iltahämärässä, niin kaikki ruokintayksiköt ovat tyhjiä. Niin on ollut siitä lähtien, kun lumipeite tuli maahan. Olisi joskus kiva nähdä, kuka ne jyvät syö.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Riti rati ralla...

Tulihan se talvihallakin lopulta. Lunta ei meillä vielä juuri näy ja hyvä niin. Toivon kirpakkaa pakkasta ennen lumen tuloa. Kunnon pakkanen saattaa  nitistää osan pihalla talvehtivista lehtokotiloista. Meidän kulmilla näitä nilviäisiä on legioonittain. Odotan jo kauhulla kevättä, kun ne heräilevät pensaiden alta ja lehtikasoista syömään kaiken vihreän. Pihanurmikolla ei sateen jälkeen voi kävellä kuin kumisaappaissa, silloinkin jokaisen askeleen alla kuuluu useita rusahduksia. Kyse ei siis ole mistään pienestä estettisestä haitasta.





Itse lehtokotilo on varsin sympaattisen näköinen etana, joka kantaa kotia selässään. Tähän kotikuoreensa se myös vetäytyy kuivina päivinä ja talvehtiessaan. Ruskea kuori on pari senttiä halkaisijaltaan ja itse etana on väriltään tummanruskea ja pitkäsarvinen. Sarvien päässä ovat silmät. Ihan sievä otus. Mutta lisääntyy niin tehokkaasti, että heikompia hirvittää. Etanat ja kotilot ovat hermafrodiitteja, siis yhtäaikaa tyttöjä ja poikia. Tämähän tuplaa treffimahdollisuudet ja lisääntymisen myös. Parittelun jälkeen kummatkin munivat, ja paljon. Lisääntymisaikaa on koko kesä, monta kuukautta. Ei ihme, että kotiloita riittää.
Olen kerännyt näitä söpöläisiä pihaltamme ämpärikaupalla ja tuhonnut kiehuvassa vedessä. Tosi luonnonystävän hommaa. Vaan eipä muu auta. Kotiloita eivät syö rastaat eivätkä harakat. Siilejä meidän pihalla ei asustele, eivätkä kotilot ole persoja juopottelulle. Olutansojakin on siis kokeiltu. Rautasulfaattia sisältävä torjunta-aine on ainoa, joka auttaa hetkellisesti, kunnes etanat naapurimetsiköstä ryömivät taas pihalle ja jättävät jälkeensä reikäiseksi syötyjä, kuolevia puutarhakasveja.

Toivoni on siis luonnonmukaisessa pakkastorjunnassa. Mieluusti näkisin elohopean laskevan alle kymmeneen pakkasasteeseen ennen kotiloita suojaavaa lumipeitettä. Varsinkin kotiloiden munien pitäisi tuhoutua kylmyydessä. Keväällä selviää, oliko pakkasesta lehtokotiloille mitään haittaa, vai porskuttavatko ne pihallamme entistä paremmin.