Violetit perunat

Keväällä valitsin siemenperunoita puutarhamyymälässä. Kasvimaani on pieni, joten tarkoituksenani oli kylvää muutama rivi kesäperunaa, josta saataisiin maistiaisia juhannuksen jälkeen. Tähän tarkoitukseen löysinkin pussillisen Annabellen mukuloita. Viereisessä laarissa huomasin lähes mustia siemenperunoita. Olen kasvattanut Blue Congoa muutamia vuosia sitten, jolloin perunan mukulat piti tilata siemenkaupasta kotiin matkahuollon kautta. Nämä tummat perunat olivat kuitenkin toista lajiketta, nimeltään Violet Queen. No, pussi lähti mukaan ja mukulat maahan. Porkkanat eivät sitten kasvimaahan tänä vuonna sopineetkaan.

Kesä oli kuiva ja perunamaata piti välillä kastellakin, jotta sieltä edes jotain saataisiin kattilaan. Annabellet kasvoivat hyvin, olivat ohutkuorisia ja hyvin keittämistä kestäviä. Viimeiset vaaleat perunat kaivoin ylös eilen. Samalla löysin myös muutamia mustia mukuloita. Niitä on perunamaalta vaikea erottaa, pitää oikein tarkasti katsoa, että ne löytää kuokkimisen jälkeen. Perunat ovat myös aika pieniä, vettä olisi tarvittu mukuloiden kasvattamiseen.

Violetit kuningattaret pääsivät perunakattilaan. Kuori pysyi melko hyvin kasassa ja pottu kypsyi tasaisesti. Keitinvesi oli sinertävää. Ja miten komean värisiä niistä keitettyinä tuli! Maku on tosin sama kuin keltaisessa perunassa.

Perunat ovat violetteja, koska ne sisältävät antosyaaneja, tummia väriaineita. Ne ovat antioksidantteja, jotka on yhdistetty moniin lääkinnällisiin yhteyksiin. Niiden väitetään ehkäisevän syöpää ja hidastavan solujen vanhenemista. Samoja aineita löytyy punakaalista, mustikasta ja punaviinistä. Mutta mutta... perunassa näitä antosyaaneja on kaikkein eniten, jopa nelinkertainen määrä muihin tummiin kasviksiin verrattuna. Varsinainen terveyspommi siis.
Nämä violetit perunat ovat vanhaa alkuperää, lähtöisin Etelä-Amerikasta. Luonnossa muuntelu on perunankin osalta ollut runsasta. Perunasta tunnetaan monia eri värejä, muotoja ja makuja. Ihminen on vain jalostustyössään suosinut joitakin muotoja, joista on tullut yleisempiä kuin muut. Violetti peruna on mukava tuttavuus, ehkä se pääsee kasvimaalleni ensi kesänäkin.

Kekoja nurmikolla

Pihanurmikolle alkoi ilmaantua multakasoja. Ensin tuli pari kekoa marjapensaiden luokse, sitten pari orapihlaja-aidan viereen. Kasat kulkivat lopulta jonona omenapuun ympäri. Joka päivä oli ilmaantunut ainakin yksi uusi kasa. Asiaa oli siis syytä tutkia. Suomessa on tusina myyrälajia, joten vaihtoehtoja piisaa.

Ensimmäinen asia, joka keosta kannattaa tutkia, on kulkuaukon paikka. Jos kolo löytyy keon keskeltä, on kyseessä kontiainen, entiseltä nimeltään maamyyrä. Jos onkalo löytyy kasan sivulta, on kaivaja yleensä vesimyyrä. Se asustelee nimestään huolimatta kaukanakin vedestä. Peltomyyrä taas ei tee kekoja ollenkaan. Menin siis potkimaan vaivalla kasattuja kekoja matalaksi. Kaikista tutkituista löytyi tunnelin suu keskeltä kekoa. Pihalla kaivelee siis kontiainen.

Kontiainen ei ole myyrä ensikään. Se on hyönteissyöjä, madotkin kyllä kelpaavat. Sillä on musta, silkkinen turkki, lapiokourat ja pikkuruiset silmät. Kontiainen on ollut esikuvana tsekkiläiselle Myyrä-animaatiolle. Varsin sympaattinen otus siis. Se ei syö kasvien juuria eikä varasta perunoita. Kontiainen tekee käytäviä, joissa asustelee ja saalistaa. Maa saa ilmaisen salaojituksen ja piha multakasoja vajaan metrin välein, pitäähän syntyvistä käytävistä maa-aines jonnekin työntää.

Photo on <a href="https://foter.com/">Foter.com</a>

Ne kasat eivät oikein miellytä. Kontiainen on rauhoitettu, joten eliminointi ei tule kyseeseen. Päätin kokeilla toista tapaa. Ostin Käpälämäen myyräkarkoitetta puutarhamyymälästä. Se on luonnontuote, tehoaineena mainitaan laventeliöljy. Pakkauksesta paljastui sinisiä tabletteja, jotka ihmisenkin nenään haisevat kaamealle. Näitä upotin maahan myyrän kekojen läheisyyteen. Muutaman pahanhajuisen napin tiputin tuoreimpiin käytäviin. Toiveena olisi, että kontiainen pötkisi pois nurmikolta, vaikkapa takaisin sinne marjapuskien luo. Katsotaan, mitä kontiainen asiasta tuumaa.

Pihalla asustaa siili!

Meillä ei ole siilejä näkynyt moneen vuoteen. Olen ihmetellyt, mihin ne ovat muuttaneet. Meidän vanhalla asuinalueella kun näyttäisi löytyvän siilille sopivia asuinpaikkoja. Pihat eivät ole turhan tarkkaan hoidettuja, puskia ja pieniä ryteikköjä löytyy. Monilla tonteilla on myös ulkorakennuksia, joiden alle pääsee suojaan. Vuosia sitten näimme siilin kipittävän pihan poikki, mutta se ei palannut juoma-astialle eikä tarjottu ruoka kiinnostanut kuin harakoita.

Muutama viikko sitten perheen teini palasi reissuiltaan illan jo hämartyessä. Hän kertoi nähneensä siilin lehtikompostien luona jo useamman kerran. Ja vasta nyt hän tuli kertonneeksi näin tärkeästä asiasta meille muille! Menimme yhdessä katsomaan, jos vieras olisi vielä paikalla. Tapasimme ison siilin, joka tuhahtaen käänsi  selkänsä ja painui naapurin puolelle pensaaseen. Kävin heti hakemassa sisältä vettä lautaselle sekä kissan kuivaruokaa veteen kastettuna ja jätin ne lähelle siilin olinpaikkaa. Seuraavana aamuna sekä vesi että ruuat olivat kadonneet.

 Halusin tietää, kulkeeko siili pihalla vai syökö joku muu tarjotut ruuat, joten viritin riistakameran kuvaamaan ruokintapaikkaa. Kuvista vahvistui, että ruokailija oli kuin olikin siili. Kovin komeita otoksia kamera ei hämärässä liikkuvasta siilistä saanut aikaan, mutta sen piikikäs hahmo kuvissa kuitenkin esiintyy. Paikalla käy myös joskus kissoja, mutta ruuat ovat jo hävinneet siilin uumeniin ennen kattien vierailua.

Öinen ruokavieras

Naapurin kissa piilokamerassa

Vesi ja ruoka tulee näin kuivana aikana varmasti tarpeeseen. Toivon siilin pysyvän meidän ja naapurien pihoilla ja jättävän isomman kadun ylittämisen tekemättä. Tämä toive lienee turha, sillä siilit liikkuvat isolla aluella ja voivat kulkea yössä useita kilometrejä. Pidän ruokaa ja kuitenkin tarjolla niin kauan kuin sille on tarvetta. Olen tulokkaasta kovin innoissani. Jos asukas pysyy maisemissa, täytyy miettiä talvipesän rakentamista. 

Nyt on taas se aika vuodesta, kun siemenpussit ilmestyvät kauppoihin. Valikoiman näkeminen alkaa kutkuttaa. Jospa tänä keväänä kasvattaisin tomaatin taimet itse. Ehkä kylväisin myös kasvihuonekurkkua? Minulla on pieni kasvihuone, siis tosi pieni, eikä sinne mahdu kovin montaa tomaattia, siksi olen monina vuosina ostanut tanakat taimet valmiina. Edellisellä kerralla, kun kasvatin taimet itse, sain honteloita ja kiemurtelevia kasveja, jotka tuottivat satoa vasta syksyllä. Mutta tänä vuonna voisin onnistua? Ehkä.

Siemenissä on jotain niin kiehtovaa. Pienessä pakkauksessa on kaikki tarpeellinen kasvin kasvua varten.  Siinä on tieto, millainen kasvista tulee ja kuinka nopeasti se kasvaa. Siemen voi odottaa kuivassa vuosia ja lähteä sitten sateen tullen kasvamaan. Paikallaan olevalle kasville siemen on oiva keino saada sukunsa levittäytymään uusille elinalueille.

Tämä kasvun ihme kietoo valtaansa ihmisiä keväisin. Päivä pidentyy ja valon määrä lisääntyy, ulkona on kuitenkin vielä lunta ja loskaa. Sisällä kylvetyt siemenet itävät ja tuovat mukanaan tunnun kevään etenemisestä ja lupauksen tulevasta kesästä. Taidan kylvää ensin vihanneskrassia ja sitten myöhemmin tomaatteja.