tiistai 25. helmikuuta 2014

Kevät vol.1

Ajelin töistä kotiin ja kuuntelin, kuinka kaupallisella radiokanavalla mainostettiin laskiaisherkkuja. Pullia, rokkaa ja blinejä voisi kuulemma valmistaa laskiaisen iloksi. Rokka hautuu mukavasti pari tuntia, kun väki on pulkkamäessä. Aurinko paistoi,  katselin lumetonta peltomaisemaa. Taitaa jäädä mäenlaskut tekemättä pulkalla ja suksilla. Pyörällä voisi yrittää.

Kotiin päästyäni kävin tarkistamassa sinivuokkopuskan. Ei onneksi ollut nuppuja vielä. Huomasin kuitenkin sipulikukkien tunkevan ulos mullasta ja muutamien perennoiden aloittaneen versojen kasvatuksen. Haistelin selvää kevään tuoksua, jota jotkut kyynisemmät ihmiset sanovat mullan lemahdukseksi. Ihan kuin kelloa olisi siirretty kuukaudella eteenpäin.



Pessimisti sisälläni sanoo, että kohta pakastaa ja luntakin varmasti vielä sataa. Sinne jäätyvät kasvien alut ja puiden paisuvat silmut. Nythän on vasta helmikuu! Kevään ei kuulu tulla nyt. Optimisti sanoo tietävänsä tämän, mutta nauttivansa näistä varhaisen kevään ensimmäisistä päivistä. Toinen tai kolmas kevään yritys voi tuoda tullessaan oikean kevään, nyt ovat vuorossa vain alkupalat.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sitkeät sissit

Ulkona on niin harmaata ja ankeaa, että takuuvarmasti ihmistä näännyttää. Paitsi, jos on loma, niinkuin mulla nyt. Yhtään ei ahista! Ulkona harmaudessakin on omat sitkeät tyyppinsä, jotka selviävät vaikka minkälaisissa oloissa. Niinkuin vaikka jäkälät, sitkeyden perikuvat. Niitä voi bongata ympäri vuoden. Suomessakin elää yli tuhat jäkälälajia, maailmassa arviolta 20 000 lajia.
Karvejäkälät peittävät puiden rungot

Jäkälät ovat outoja tyyppejä. Niitä kasvaa suorastaan ankeissa paikoissa. Ne näyttävät viihtyvän vaikka kivien päällä tai vanhassa betoniseinässä. Turha kai sanoakaan, ettei näillä paikoilla kasva juuri mitään muuta. Ei ainakaan ensin. Kunhan jäkälät ovat ensin elelleet paikalla muutamia kymmeniä vuosia, voi paikalle vähitellen uskaltautua muitakin. Itse asiassa jäkälä ei ole yksi eliö, vaan monen eliön muodostama symbioosi. Tiedättehän, se suhde, missä kummatkin hyötyvät jotenkin toisistaan... Jäkälän rungon muodostaa sienirihmasto, jonka suojissa elelee mikroskooppisia viherleviä tai syanobakteereita. Nämä pienet oliot sisältävät viherhiukkasia ja voivat yhteyttää, tuottaa sokeria. Tätä herkkua riittää myös sienikaverille. Sienirihmasto puolestaan suojelee pikkuruisia levä- tai bakteeriystäviään liialliselta auringonvalolta ja kuivumisesta sekä kerää ympäristöstään vettä kaikille.
Haavan keltajäkälä ja karttajäkälä

 Jäkälät ovat eliökunnan pioneereja. Ne valtaavat uudet kasvupaikat ensimmäisinä. Kaikkein sitkeimpiä ovat rupijäkälät, jotka tuntuvat suorastaan liimautuvan kasvualustaansa. Ne keräävät tarvitsemansa veden ilmankosteudesta ja kasvavat vuodessa jopa millimetrin kymmenesosan. Puiden rungoilla kasvaa usein lehtijäkäliä, jotka ovat hiukan irti reunoiltaan kasvualustasta. Tälläinen on esim. yläkuvassa poseeraava sormipaisukarve. Suurimmat jäkälät ovat pensasjäkäliä, jotka kasvavat maasta poronjäkälän tavoin isoina tuppaina, tai roikkuvat puusta partamaisina, kuten naava. Nehän ovat varsinaisia jäkälien sprinttereitä ja voivat kasvaa sentinkin vuodessa.
Jäkälät eivät tietenkään hätkähdä pakkasta, rankkasadetta, kuivuutta, tuulta tai muutakaan luonnonilmiötä. Ainoa, mikä saa ne häviämään, ovat ilmansaasteet. Jäkälät ovat puhtaan ilman ystäviä. Jos jäkälät kaupunkien keskustoista häviävät, ei siellä asuminen ole ihmisellekään terveellistä.