lauantai 22. marraskuuta 2014

Rapinaa vintillä... ja muuallakin

Pari viikkoa sitten alkoi kylpyhuoneen katosta kuulua rapinaa. Ääni on tuttu edellisiltä syksyiltä. Talon välikatolle on puikahtanut jostain hiiri. Mies lupasi "hoitaa asian". Se tarkoittaa myrkkyaterian viemistä vintille. Aiempina vuosina rapina on loppunut pian aterian tarjoilemisen jälkeen. Niin ei käynyt nyt. Rapina yltyi ja se alkoi kuulua saunan puolelta seinäpanelin takaa. Ertyisen voimakasta rapistelu oli iltaisin ja öisin.

Eräänä aamuna saunan seinänvierestä löytyi kasa silputtua eristettä. Arvasin, että hiiri on saapunut sisälle matalaan majaamme. Mies ei ottanut asiaa kovin vakavasti, koska rapina kuului yhä iltaisin saunan seinän takaa. Hänen näkemyksensä oli, että elukka kuolee seinän väliin ja haisee siellä loppuvuoden.

Seuraavana iltana sain kylpyhuoneessa näköhavainnon jyrsijästä. Se kurkkasi saunan seinäpanelin alta ja näytti hämmentyneeltä, kun ei ollutkaan huoneessa yksin. Mies toi hiirelle lautasellisen myrkkyruokaa tarjolle saunan lattialle. Hän oli varma, että hiiri innolla söisi tarjotun ruuan ja heittäisi sitten viikset nurkkaan. Hiirenloukkua ei tarvittaisi. Kylpyhuoneen vieressä olevan kodinhoitohuoneen ovi suljettiin, jotta tuholainen saataisiin eristettyä tiettyyn osaan huushollista.

Aamulla hiiri kuitenkin kurkisti kodinhoitohuoneen kaapista, kun avasin oven rapinan vuoksi. Sitten alkoi nuorison ihmettely, miksi vain äiti saa nähdä hiiren. Heidän mukaansa on omituista, että kukaan muu ei koskaan havaitse kyseistä eläintä. Mies myhäili ja sanoi, että hiiri haluaa näyttäytyä vain äidille... Siinä vaiheessa tajuan, ettei kukaan muu usko, että meillä todella on hiiri sisällä talossa!

Minua tyynnyttäkseen mies virittää loukun illalla. Syötiksi goudaa, kyllä se nyt varmasti tulee syömään. Aamulla loukussa pötköttää reilun kokoinen metsähiiri. Pojan mielestä eläin on suloinen ja olimme tosi julmia, kun otimme sen hengiltä. Tytär ei halua nähdä hiirivainaata. Mies irrottaa elukan loukusta ja kääntelee sitä, kyllä, siinä se on. Ei olisi uskonut.

Metsähiiri elävänä. Kuva peda.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti